• Tiia Juutinen

Ideoita valmistujaiskuviin 2020

Kaikin puolin erikoisissa merkeissä kulunut vuosi on vaikuttanut myös koulurintamalla. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä, ja niin kävi onneksi myös tänä vuonna valmistuvien kohdalla. Onnea siis jokaiselle ammattiin valmistuneelle ja ylioppilaalle! Tähän julkaisuun on kerätty ideoita valmistujaiskuvia varten, ideat toimii niin miljöössä kuin studiossakin! Olen koonnut valmistuneille avuksi Pinterest-taulun, johon on kerätty hauskoja ideoita valmistujaiskuvia varten. Voit käydä kurkkaamassa sinne klikkaamalla tästä.

LAKKI & KUKKA Ammatti- tai ylioppilaslakin sekä kukan kanssa saadaan kuviin mukaan perinteisyyttä ja kerronnallisuutta. Luovuudella ei ole rajoja näiden kanssa kuvatessa - lakkia voi pitää päässä, sen voi heittää ilmaan, kannatella kameraa kohti, roikuttaa kädessä, laittaa puun oksalle.. kaikki nämä toimii myös kukan kanssa! Perinteisen lakki päässä & kukka kädessä -poseeraamisen lisäksi suosittelen revittelemään! SKUMPPAPULLO Mikään ei takaa hauskempia tilannekuvia ja naurua kuin skumppapullon poksauttaminen auki! Tämä luo myös hauskan tehosteen valokuviin, ja tuo mukanaan rentoa juhlatunnelmaa. Tämä tietysti vain silloin kun ikää on riittävästi! KASVOMASKI JA VESSAPAPERIA Aivan mahtava ajankohtainen tapa tuoda kuviin huumoria! Koko kuvauksia en toki suosittele kasvomaskia pitämään (heh), mutta muutama otos sen kanssa saa valmistujaiskuvasi varmasti erottumaan muista. Vessapaperihamstraus on saanut aikaan erityisesti ulkomailla hauskan kuvaidean, jossa avattuun rullaan on kirjoitettu jokin valmistumiseen liittyvä teksti tai esimerkiksi vuosiluku. Tässäkin vain luovuus on rajana. USEAMPI VAATEKOKONAISUUS Kiva tapa luoda monipuolisuutta valokuviin on kuvata useammalla eri asukokonaisuudella. Toinen asu voi olla esimerkiksi virallisempi, toinen rennompi. Jos sinulla on harrastus johon kuuluu jokin tietty asu tai väline, niiden avulla voit kertoa lisää itsestäsi yhdistämällä ne valmistujaiskuviisi! VÄRISAVU Helppo tapa luoda kuviin huomion kiinnittävä yksityiskohta! Värisavuja on netissä saatavilla useampia eri värejä. Näissä palamisaika on yleensä melko lyhyt, omissani se on noin 40 sekuntia. Värisavun voi sijoittaa esimerkiksi kuvan taustalle, mutta miksei myös pitää sitä kädessä ja heilutella savua ympäriinsä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että väri saattaa tarttua vaatteisiin. Muistakaa ottaa se siis huomioon, mikäli vaatteiden värjääntyminen on ehdoton ei. TYÖVÄLINEET Kuuluuko ammattiisi jokin työkalu, jonka voi ottaa mukaan kuvauksiin? Hoitoalalla esimerkiksi stetoskooppi, autoalalla työkalupakki, kulttuurialalla kamera jne! CONFETIT Confeteilla lisää glitteriä valokuviin! Niitä voi heittää ilmaan, puhaltaa kameraa kohti tai mitä ikinä keksittekään. Miljöössä kuvatessa kannattaa pitää kuvattavan jalkojen alla esimerkiksi kangasta, jolle confetit laskeutuvat. Näin ne on helppo kerätä kuvauksen jälkeen mukaansa luontoa roskittamatta. USEAMPI KUVAUSMILJÖÖ Samoin kun useamman eri asukokonaisuuden kanssa, kuvausajan puitteissa kuvausympäristöäkin voi vaihdella! Jos et osaa päättää studio- ja miljöökuvien välillä, mikset ottaisi kumpiakin? Toimiva idea voisi olla kuvaus sekä koulusi edessä että jossakin kauniissa luontokohteessa. Paikan vaihtaminen on helppo tapa tuoda kuviin monipuolisuutta. Oliko näistä vinkeistä sinulle hyötyä? Jos, niin klikkaa ihmeessä sydäntä tämän julkaisun alalaidasta sen merkiksi! :) - Tiia

  • facebook
  • instagram
  • pinterest

Valokuvaaja Tiia Juutinen | Oulu | valokuvaaja@tiiajuutinen.com | Y-tunnus: 2882204-9